Lehdistötiedote /

Reformi tuo toivoa ammatillisen koulutuksen kentälle

Kansanedustaja, sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuomo Puumalan mielestä on tärkeää, että kauan odotettu ja kentällä toivottu ammatillisen koulutuksen reformia koskeva esitys annettiin tänään eduskunnalle.

– Ammatillisen koulutuksen reformi vastaa työelämän murrokseen. Työpaikolla tapahtuvan oppimisen lisäämisen ja aiempaa laajempien tutkintojen myötä työelämä ja koulutus saadaan kohtaaman paremmin.

– Reformi antaa myös koulutuksen järjestäjille välineitä toteuttaa omia uudistuksiaan. Byrokratiaa puretaan ja raskaita rakenteita kevennetään. Esimerkiksi nuorten ja aikuisten koulutuksen raja-aidat poistuvat. Lisäksi uusi rahoitusjärjestelmä antaa kannusteina esimerkiksi koulutuksen keston tiivistämiseen.

Puumalan mukaan ammatillisen koulutuksen reformin keskeinen ajatus on koulutuksen henkilökohtaistaminen. Jokaisella opiskelijalle räätälöidään oma henkilökohtainen opintopolku.

– Tämä vastaa myös esillä olleeseen huoleen lähiopetustuntien vähenemisestä. Resursseja voi suunnata tehokkaammalla tavalla. Kun osa opiskelijoista keskittyy opiskeluun työpaikoilla, voidaan osalle tarjota enemmän kontaktiopetusta.

Puumalan johtama sivistysvaliokunta käsittelee reformin kevään aikana huolellisella tavalla. Tarkoituksena on käydä laaja asiatuntijakuulemisten kierros.
– Olen erittäin tyytyväinen, että saamme työmme käyntiin.

– Huolellista valmistelua on tehty jo pitkään. Keskusta on ollut kirjoittamassa jo hallitusneuvotteluissa ison osan reformin peruspilareista ja nyt nämä tavoitteet on saatu koottua valmiiksi esitykseksi.

Lue koko teksti >> Kommentit pois päältä artikkelissa Reformi tuo toivoa ammatillisen koulutuksen kentälle >> Vote up 2 Vote down 0  >>

Kommentointi on suljettu.