Yläpalkki
Tuomo

Tuomo

Tuomo pähkinänkuoressa

Alta pääset lukemaan Tuomon tarinaa aivan alkumetreistä lähtien. Jos pienempikin annos riittää, voit klikata linkkiä Tuomo pähkinänkuoressa.

- Tarinani alkaa Kaustiselta 3.4.1982. Sieltä tie johtaa Kokkolaan jo 9 kuukauden ikäisenä.

- Koulutaipaleeni käynnistyi Torkinmäen ala-asteelta. Hakalahden ylä-asteen kautta matka jatkui Kokkolan yhteislyseon lukioon. Ylioppilaaksi kirjoitin vuonna 2001. Luultavasti kuuluvan ääneni, lukuisten mielipiteiden ja muutenkin puheliaan olemuksen vuoksi olin lähes poikkeuksetta pitämässä aamunavauksia ja puheita erilaisissa tilaisuuksissa jo ala-asteella. Ylä-asteella toimin oppilaskunnan hallituksessa ja lukiossa oppilaskunnan puheenjohtajana. Kiinnostus politiikkaan, yhteisten asioiden hoitamiseen, heräsi.

- Liikunta ja urheilu liittyvät hyvin keskeisellä tavalla elämääni. Nuoruusvuosien jalkapalloharrastus muuttui myöhemmällä iällä tenniksen pelaamiseksi ja intohimoiseksi kilpailemiseksi. Myös koripallo tuli kuvaan mukaan, menestystäkin tuli kohtalaisissa määrin.

- Töitä on tullut nuoresta iästä huolimatta tehtyä monenmoisia. Koska opiskelut ovat vieneet valtaosan ajasta talvella, työtehtävissä on tullut oltua pääsääntöisesti kesällä. Kotoa on annettu sellaiset eväät, että kesiä ei ole syytä käyttää lorvimiseen, vaan leivän ansaitsemiseen. Ohjeet menivät perille jo nuorena.

- Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla olen toiminut monenlaisissa työtehtävissä. Myös Kokkolan kaupungin tarjoamat kesätyöt ovat aikojen saatossa tulleet sangen tutuiksi. Arvokasta työkokemusta olen osakseni saanut myös mm. Kokkolan urheilutalolla ja Kokkola-lehdessä, jossa olen ollut toimittajana kolme kesää. Myös Perhonkilaakson kesätoimittajan tehtävät ovat tuttuja. Opettajasijaisuuksissa olen toiminut yhteensä yli puoli vuotta, ala-asteella, ylä-asteella, lukiossa sekä ammattikoulussa. Lasten ja nuorten parissa toimiminen on lähellä sydäntä.

- Yliopistoon pyrkiminen oli vuorossa ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Sain paikan Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteellisestä tiedekunnasta, pääaineena luin valtio-oppia. Sivuaineita olivat kansantaloustiede, puheviestintä, journalistiikka ja yhteiskuntapolitiikka. Valmistuin maisteriksi kesäkuussa 2010. Armeijan suoritin Kauhavan ilmasotakoulussa ennen opintojen aloittamista.

- Poliittinen urani alkoi 18-vuotiaana. Minut valttiin Kokkolan kaupunginvaltuuston 18-vuotiaana, vuonna 2000. Samana vuonna aloitin aktiivisen toiminnan myös Keskustanuorissa. Erilaisissa luottamustoimissa olen saanut ääneni hyvin kuuluville. Periaatteista ei ole tarvinnut tinkiä ja usko vaikuttamismahdollisuuksiin on vahvistunut. Joskus prosessit ovat hitaita, mutta oikeaan suuntaan mennään askel kerrallaan. Kärsivällisyys ja pitkäjänteisyys taitavat olla poliitikon hyveitä.

- Toimin tällä hetkellä kansanedustajana, Kokkolan kaupunginvaltuuston jäsenenä sekä Keskustan varapuheenjohtajana. Myös muita luottamustehtäviä on kertynyt melkoinen tukku. Esimerkiksi puolueen varapuheenjohtajuus oikeuttaa myös puoluehallituksen jäsenyyteen sekä puhe- ja läsnäolo-oikeuteen viikottain kokoontuvassa puolueen työvaliokunnassa.

- Pidän itseäni määrätietoisena tahtoihmisenä. Kun yhteiskunnassa havaitaan epäkohtia, pieniä tai suuria, on tartuttava tuumasta toimeen. Pelkkä puhuminen ei riitä, vaan on tehtävä voitavansa epäkohdan korjaamiseksi. Toiminnassani pyrin rakentamaan yhteisymmärrystä. Parhaan kuvan ihmisestä saa tietysti tutustumalla, mutta itse sanoisin olevani avoin, sosiaalinen, huumorintajuinen, tunnollinen ja suoraselkäinen ihminen.

- Omat lähtökohdat ja juuret ovat minulle erittäin tärkeitä, jalat siis pysyvät tiukasti maan kamaralla. Pyrin tekemään asioita tosissaan, mutta en koskaan liian vakavasti. Pilke on syytä säilyttää silmäkulmassa. Innovatiivisuus ja uuden luominen on myös poliitikolle tärkeä ominaisuus.

- Vahvuuksinani pidän vuorovaikutustaitoja, kykyä kuunnella ja toisaalta myös jämäkkää sekä sopivan räväkkää linjanvetoa. Vaikka ikävuosia ei vielä olekaan ehtinyt kertymään valtaisasti, olen politiikassa melkoisen kokenut. Lähes kahdeksan vuotta Kokkolan kaupunginvaltuustossa on ollut varsin opettavaista aikaa. Nykyinen tehtävä Suomen suurimman poliittisen nuorisojärjestön johdossa on ollut minulle todellinen politiikan korkeakoulu.