Lehdistötiedote /

Lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä rikos, joka ei vanhene koskaan

Keskipohjalaisen kansanedustaja Tuomo Puumalan mielestä lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä on säädettävä rikos, joka ei vanhene.

– Lapsiin kohdistuva seksuaalinen hyväksikäyttö on kuin murha, josta jää henkiin.

– Esille on tullut oikeustapauksia, joissa tekijä on myöntänyt teon, mutta häntä ei ole voitu asettaa syytteeseen sen vuoksi, että vanheneminen on tapahtunut. Tämä on yleisen oikeustajun vastaista.

Puumala jätti jo viime vaalikaudella lakialoitteen asiasta. Aloite sai silloin 108 kansanedustajan, eli enemmistön allekirjoituksen. Aloite ei kuitenkaan edennyt lakivaliokunnassa.

– Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistusasteikoin koventamista koskeneen kansalaisaloitteen eduskuntakeskustelussa oikeusministeri Jari Lindström totesi, että hän on valmis viemään vanhenemisasiaa eteenpäin.

– Toivon mukaan tärkeä asia saadaan maaliin tämän vaalikauden aikana.

Asian toteutumista edistääkseen Puumala on jättänyt kirjallisen kysymyksen oikeusministeri Lindströmin vastattavaksi. Puumala kysyy, aikooko hallitus tuoda eduskunnalle esityksen, jossa lapsen törkeästä hyväksikäytöstä säädettäisiin rikos, joka ei vanhene?

Lue koko teksti >> Kommentit pois päältä artikkelissa Lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä rikos, joka ei vanhene koskaan >> Vote up  Vote down   >>

Kommentointi on suljettu.