Artikkeli /

Omasta puolustuksesta on pidettävä huolta

Viime kesänä Suomi oli kansainvälisen median polttopisteessä, kun presidentit Trump ja Putin tapasivat Helsingissä. Vaikka tapaamisessa ei saatu aikaan merkittäviä päätöksiä, oli sen järjestäminen meille suuri kunnia. Suomi on maailman suurvaltojen silmissä vakaa ja luotettava maa.

Vakauden edistäminen kuvaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan pitkää linjaa. Emme luo lähialueillemme jännitteitä, vaan olemme lieventämässä niitä. Meille on tärkeää säilyttää hyvät välit muiden maiden kanssa. Se ei tarkoita, että meidän pitäisi olla kaikesta samaa mieltä. Yhteistyökyvyn säilyttäminen mahdollistaa myös vaikeampien kysymysten esille nostamisen.

Tärkeä osa turvallisuuspolitiikkaa on omasta puolustuksesta huolehtiminen. Puolustuspolitiikkamme kolme kulmakiveä ovat yleinen asevelvollisuus, koko maan puolustaminen ja sotilaallinen liittoutumattomuus. Näistä perustekijöistä on pidettävä kiinni myös jatkossa. Kattavalla ja kaikkia kansalaisia osallistavalla puolustuksella varaudumme perinteisten sotilaallisten uhkien rinnalla parhaiten myös uudempiin ilmiöihin, kuten kybervaikuttamiseen ja ympäristöongelmiin.

Suomalaisen turvallisuuspolitiikan peruslinjaa on horjutettu jo pitkään Nato-korttia heiluttelemalla. Keskustelulle on aina paikkansa, mutta todellisuudessa sotilasliittoon liittyminen ei ole näköpiirissä. Siitä ei olisi meille mitään hyötyä, vaan pikemminkin päinvastoin. Linjaamme luotetaan maailmalla. Voimme tehdä hyvää ulkopoliittista ja sotilaallista yhteistyötä eri maiden ja toimijoiden kanssa.

En myöskään usko, että Nato-jäsenyys vahvistaisi puolustuskykyämme. Trumpin presidenttikaudella Yhdysvallat on vetäytynyt ja sysännyt eurooppalaisille liittolaisilleen lisää vastuita. Meidän ei kannata nojata sotilasliittoon, jonka tulevaisuus herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. On parempi luottaa omaan vahvaan puolustukseen.

Nykyisellä linjalla voimme olla kokoamme suurempi tekijä maailmanpolitiikassa. Kun kriisivyöhykkeillä tarvitaan rauhanvälittäjää tai suurvaltajohtajilla on tarve löytää yhteinen sävel, voi Suomen kaltainen käytännönläheinen toimija saada paljon aikaan ja edistää meille tärkeiden arvojen toteutumista.

Lue koko teksti >> 1 kommentti >> Vote up  Vote down   >>

Vastaus kohteessa Omasta puolustuksesta on pidettävä huolta

  1. Ismo Jukkola sanoo:

    Tämäkin on syvällistä rauhaan pyrkimistä. Kyllä Keskustaa pitää äänestää, ihan tosi, kun se pistää tänne Lohtajalle, tai muihin muuttotappio alueille, jonkun julkisen alueen viraston, jossa on monta sataa työntekijöitä, kyllähän tämä saa silloin tasapuolista kehitystä aikaan. Keskusta haluaa olla tällaista nykyistä muutto virtaa vastaan. Keskustalla on eri suunta!