Artikkeli /

Panoksia perustienpitoon

Keskipohjalaisen kansanedustaja Tuomo Puumalan mielestä myös ensi vaalikauden liikennepolitiikan ohjanuorana pitää olla perustienpidon parantaminen ja liikenteen korjausvelan pienentäminen.

– Teiden kunto ja perustienpito aiheuttavat laajaa huolta.  Kysymys on viime kädessä siitä, voiko pitkien etäisyyksien maassa elää, yrittää ja tehdä töitä.

Puumala muistuttaa, että liikenteen korjausvelan pienentämiseen ja talvikunnossapitoon tehtiin tällä vaalikaudella miljardin euron panostus. Korjausvelan kasvu on saatu taittumaan, mutta vielä riittää paljon tekemistä.

– Seuraavalla vaalikaudella tarvitaan vastaavia panoksia kuin tällä vaalikaudella. Suomen tiestön korjausvelka on edelleen merkittävä. Perusväylänpidon rahoitukseen on tehtävä 300 miljoonan euron vuosittainen lisäys.

Puumalan perää, että jatkossa valtion budjettirahaa suunnattaisiin selvästi nykyistä enemmän myös alempiasteisille teille. Myös sora- ja yksityistiet on pidettävä kunnossa.

– Yleisenä suuntana pitää olla, että merkittävimmät ja kalliimmat liikennehankkeet rahoitetaan nykyisen budjetin ulkopuolelta. Tämän vuoksi perustimme Valtion Infra Oy:n, jotta perustienpitoon vapautuisi nykyistä enemmän rahaa.

Puumalan mukaan alueelliseen edunvalvontaan on panostettava jatkossakin.

– Useiden tieosuuksien parantamisen lisäksi saimme koko Valtatie 8:n ja Kokkolan sataman raiteen valtakunnallisen liikenneverkon tärkeimpiin pääväyliin. Tämä parantaa niiden ympärivuotista kunnossapitoa.

– Maakunnassamme on lukuisia tieosuuksia, jotka ovat heikossa kunnossa. Työtä pitää siis jatkaa ja saada asioita kuntoon yksi osuus kerrallaan. Perustienpito ja talvikunnossapito ovat valtavan tärkeitä asioita koko maakunnassa.

Lue koko teksti >> 2 kommenttia >> Vote up  Vote down   >>

2 vastausta kohteessa Panoksia perustienpitoon

  1. Tuomo sanoo:

    Tervehdys Aarre,

    Kiitos tärkeästä viestistä. Kyseinen väli olisi erittäin tärkeä saada nykyistä leveämmäksi ja muutenkin parempaan kuntoon.

    Ystävällisin terveisin,
    Tuomo

  2. Aarre Virkkala sanoo:

    Kaustinen – Evijärvi väli Ylivieska-Seinäjoki tiestöstä on
    jäänyt kunnostanatta. Alueen tärkein kohde!
    Jostain syystä jäänyt varjoon.